Varho-opiskelijamme Maria Jokipalon kokemuksia KV- harjoittelusta:
Olin ensimmäistä kertaa ihan ulkomailla töissä, kun pääsin viikoksi Viroon kesäkuussa. Pääsin Tallinnaan, Väike Päike International Daycare – eli kansainväliseen lastenhoitopaikkaan harjoitteluun. Odotin oikein innolla sinne pääsyä, koska tiesin että kielenä siellä käytetään englantia, eikä viroa, jota osaan vain muutamia sanoja.
Paikan pomon kanssa puhelinhaastattelu, ja sitten lyötiinkin heti lukkoon, että tulen paikanpäälle maanantaina 12.6. klo 9. Lähdin ystävän kanssa edellisenä päivänä reissuun ja asuin heidän asunnollaan Tallinnassa Vanhan Kaupungin lähellä. Käytiin samantien autolla reitti päiväkodille läpi, ja työmatka oli pyörälläkin vain kymmenisen minuuttia. Suuret kiitokset vaan ihanalle ystävälleni. Nautin aina olostani Tallinnassa, jos pääsen siellä käymään. Nyt olin kuitenkin myös jännittynyt, kun en oikeastaan yhtään tiennyt mitä odottaa.
Saavuttuani töihin, minut heitettiin suoraan tositoimiin ja ryhmään yhdeksi aikuiseksi. Eli en todellakaan seurannut sivusta, miten menetellään eikä minulle pidetty mitään perehdytystä paikkaan ennen kuin vasta lounaan jälkeen, kun lapset saatiin nukkariin. Heti vaan tositoimiin, ja niinhän sitä oppii ja tutustuu lapsiin nopeasti. Työkavereihin ja -tapoihin myös.
Sain ilokseni huomata, että pomo sekä työkaverit olivat super ystävällisiä ja avuliaita. Lähdettiin samantien kävellen läheiselle rannalle tutkiskelemaan simpukoita ja pikkukiviä. Tässä kohtaa huomasin, että siellä oltiin turvallisuusasioista hyvin tarkkoja. Lapsia laskettiin ihan joka ikisessä käänteessä, tuntui että joka toinen minuutti, ja heidän kävelyreissunsa rannalle ja takaisin oli hyvin organisoitua. Joka välissä oli aikuinen, lapset kulkivat köydessä, jossa oli käsilenkit ja mietittiin hyvin tarkkaan, kuka on missäkin kohtaa. Kaikki sujuikin oikein hyvin ja meillä oli ihan mielettömän kaunis ilma ja maisemat ihailtavana! Oikein mukava ensimmäinen aamupäivä.
Lounas oli joka päivä puolen päivän aikaan, jota edelsi aamupiiri, joku tekeminen ja ulkoilu. Hyvin pitkälle samanlainen runko päivissä kuin meillä täällä Suomessakin. Ohjelmaa eri päiville oli ainakin joku retki (kuten meillä maanantaina oli), liikuntaa, käden taitoja, musiikkia ja tiedettä sekä paljon kielikylpyä. Kuten aiemmin kerroin, niin yhteisenä kielenä käytettiin englantia. Lapsia oli Suomesta, Virosta, Turkista ja Venäjältä ainakin. Suomenkielisille lapsille oli oma aamupiiri, ja muille oli oma englanniksi. Muina aikoina lapset olivat koko ajan yhdessä ja heille puhuttiin englantia. Joillekin suomalaislapsille saattoi suomenkielinen hoitaja sanoa jotain suomeksi ja vironkielinen hoitaja virolaislapsille puhua viroa. Mutta pääasiassa käytettiin vain englantia, jotta lapset oppisivat sen nopeasti. Ja niin he oppivatkin! Osa lapsista oli ollut hoidossa vasta aika vähän aikaa, mutta osasi kommunikoida englannin kielellä jo ihan hyvin. Minäkin opin sanomaan viroksi eräälle uudelle pikkutytölle ne tärkeimmät, eli ”tahdotko syliin?” ja ”tarvitseeko käydä pissalla?” 😊.
Päivän eri tekemisistä haluan kertoa vielä esimerkkeinä ainakin meidän hiekkalinna-askartelun, johon käytettiin liimaa ja hiekkaa, sekä liikunnallisista leikeistä pihalla. Askartelussa tuli vähän sellainen olo, että se oli hiukan rennompaa sotkun suhteen ehkä kun meillä Suomessa. Hiekkaa ja liimaa oli vähän joka puolella, niin lapsissa kuin lattioilla ja pöydilläkin. Se ei haitannut, ja lopuksi vaan siivottiin hyvin. Alustoja ei käyetty, pöydät vaan pyyhittiin hyvin jälkikäteen. Siellähän siivottiin itse jälkemme, ja siivoojat kävivät vain kerran viikossa. Se olikin uutta, kun nukkarin aikana siivousvuorolainen hoiti tiskit ja pyyhki pöydät sekä pesi vielä lattian ja vessan.
Minun viikolla oli joka päivä hellettä ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta, joka toi hiukan haastetta liikunnallisiin leikkeihin. Varjoa pihalla ei ollut. Otimme pihalle lopulta hulavanteita ja palloja ja paljon juotavaa. Sekä tietenkin lelut. Ulkoilut tapahtuivat rakennuksen aidatulla pihalla, jossa oli leikkipuisto. Päivähoitopaikka oli iso kerrostaloasunto alimmassa kerroksessa, joten siitä pääsi pihalle sekä takaovesta terassin kautta, että kellarin kautta. Missään vaiheessa ei tarvinnut mennä kävelytietä pitkin, joten se oli turvallista. Terassilla oli muuten kukkia kasvamassa, joita lapset saivat sitten kastella pienillä kannuillaan.
Paljon oli samaa kun meillä täällä, lapsethan ovat lapsia kaikkialla maailmassa. Osa asioista tehtiin toki hiukan eri tavalla, kuten tuo siivous ja eronahan muutenkin päiväkotiin oli se, että tämä oli asunto kerrostalossa. Suurin ero itselle oli toki kieli ja se että työkavereita ja lapsia oli monesta eri maasta. Pärjäsin kuitenkin mielestäni hyvin, ja oma kansainvälinen taustani auttoi minua sopeutumaan kansainvälisyyteen hyvin. Iso ero oli myös siinä, että oli vain yksi noin kuudentoista lapsen ryhmä, jossa ikähaarukka oli 1.5 – 5 vuotta. Sekin oli minulle yllätys, että kolmen aikaan siellä ei syöty välipalaa, vaan toinen ruoka. Lapset saivat siis aamupalan ja kaksi ruokaa. Ekologiselta kannalta paremmin siellä oli mielestäni se, ettei siellä ollut vessassa käsipaperipyyhkeitä, vaan kaikilla lapsilla oli omat pienet pyyhkeet omalla paikallaan. Vessaan jonotettiin jalanjälkien kohdalla, jonka osasivat niin hienosti kaikki, ihan pienetkin. Myöskin omien jälkien siivouksen lapset hoitivat täysin itse. Ohjaajat eivät siivonneet leluja, ainoastaan olivat apuna ohjeistaen. Sekin onnistui niin hyvin heiltä kaikilta, jopa pienimmiltä.
Lopulta haluan sanoa kaikille, että kokemus oli ihan mahtava! Suosittelen todella lämpimästi kaikkia kokeilemaan vaihtoa, jos se suinkin on mahdollista. Itsellä on omat lapset kotona, joten en halunnut olla viikkoa kauempaa. Sekin kuitenkin onnistui, ja hoidin paikan itselleni ihan omatoimisesti. Vaihtoon pääsee myös esim. Allianssin kautta, ja heidän kotisivuillaan kannattaakin käydä kurkkaamassa. Itselle jäi ikävä sinne näinkin lyhyen ajan jälkeen, ja suunnittelen jo meneväni jossain muodossa joskus takaisin. Mahdollisesti kesätyöläiseksi!
Varho-opiskelija Maria Jokipalo