Musiikin ja kasvun opintovuosi, kuvassa nainen ja kitara

Musiikin ja kasvun opistovuosi! 21.8.2023–17.5.2024

Musiikin ja kasvun opistovuosi – Opistovuosi oppivelvollisille

Onko peruskoulu suoritettu ja oppivelvollisuutta vielä jäljellä? Etsitkö potkua kohti ammattia ja itsenäistä elämää?

Kankaanpään opistolla on käynnistynyt uusi Musiikin ja kasvun opistovuosi -koulutus elokuussa 2021. Peruskoulunsa päättäneillä alle 18- vuotiailla oppivelvollisilla nuorilla on mahdollisuus tulla parantamaan perustaitojaan ja opiskeluvalmiuksiaan ennen toiselle asteelle siirtymistään.

Vuoden kestävän koulutuksen aikana nuori saa tukea ja ohjausta arjentaitojen opiskelussa ja elämän hallinnassa, sekä oman tulevaisuuden suunnan löytämiseksi.

Kankaanpään opiston tarjoama opistovuosi sopii esimerkiksi musiikista ja sen tekemisestä kiinnostuneelle nuorelle. Suuntautumisopintojen keskeisiä sisältöjä ovat muun muassa soitto– tai laulutaidon kehittäminen, itseilmaisu musiikin tai tekstin kautta ja bändissä soittaminen. Kiinnostuksen mukaan voi kokeilla ja etsiä omia vahvuuksiaan myös erilaisten kädentaitojen tai vaikkapa e-sportin parissa.

Yhteisissä opinnoissa opiskellaan käytännönläheisesti perustaitoja, kuten vuorovaikutusta ja viestintää, matematiikkaa, opiskelu– ja urasuunnitteluun sekä arjen- ja elämänhallintaan liittyviä taitoja.

Opetushallituksen laatimiin koulutuksen opetussuunnitelman perusteisiin voi tutustua tästä.

Opetus Kankaanpään opistolla on opiskelijalähtöistä ja sitä ohjaavat nuoren omat vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet. Yhteisöllinen oppimisympäristö ja tekemällä oppiminen tarjoavat nuorelle erityisen hyvän mahdollisuuden kasvaa turvallisesti ja etsiä suuntaa opiskelupolullaan kohti itsensä näköistä hyvää elämää.

Katso tästä mainos Opistovuosi-koulutuksesta!

Kysymysmerkin grafiikkaKysyttävää?

Haluaisitko lisätietoja? Ota yhteyttä!

Pekka Vuorisalo
pekka.vuorisalo@kopisto.fi, puh. 0447729237

Hehkulampun grafiikkaHae nyt!

Opistovuosi on oppivelvolliselle maksuton, sisältäen opetuksen ja ruokailujen lisäksi ilmaisen asumisen mukavassa ja viihtyisässä asuntolassa Kankaanpään opiston kampuksella. Hakijan tulee olla alle 18-vuotias hakiessaan koulutukseen.