Henkilöt keskustelemassa tietokoneen äärellä

Uraohjaus

Uraohjauksen tavoitteena on tarjota opiskelijalle tukea, sparrausta ja oivalluksia omasta tilanteesta, osaamisesta sekä voimavaroista! Tähän päästään luottamuksellisen, vastavuoroisen keskustelun sekä mahdollisesti erilaisten harjoitteiden avulla.

Tunnista oma tapasi oppia

Uraohjauksen onnistumisen edellytyksenä on, että opiskelijat oppivat tuntemaan oman parhaimman tavan oppia sekä oppivat hallitsemaan erilaisia opiskelumenetelmiä. Lisäksi uraohjauksen edellyttää, että opiskelijat oppivat itsenäiseen tiedonhakuun ja työskentelemään pien ryhmissä. Uraohjauksen onnistunut toteuttaminen edellyttää kokonaisvaltaista ohjauksellista otetta, monipuolisia opiskelutapoja ja yksilöllisiä opin polkuja.

Hyödyllisiä linkkejä

Opinto-ohjausta netissä – urasi.fi