Uskon, että koulutus on investointi, jonka tuotto näkyy lopulta koko yhteiskunnassa. Koen, että kohdallani koulutus on tukenut erityisesti työelämään sijoittumista, sekä merkityksellisen arjen ja urapolun rakentumista. Olen koko aikuisikäni ollut kovin kiinnostunut syrjäytymisen ennaltaehkäisemisestä, ja koen voivani vaikuttaa kyseiseen ilmiöön tällä hetkellä nuorisoalalle sijoittuvan työni kautta. On mielestäni valtavan arvokasta, että voin vahvistaa työlläni lasten ja nuorten turvallisuuden tunnetta, myönteisyyttä elämää kohtaan, sekä rakentaa valmiuksia itsenäiseen elämään ja tulevaisuuteen.
Suoritin kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon Kankaanpään opistossa verkkokoulutuksena, valmistuen maaliskuussa 2025. Koin opiskelun Kankaanpään opistossa äärimmäisen joustavana ja opiskelijalähtöisenä. Minun oli mahdollista vaikuttaa omalla toiminnallani tutkinnon suoritusaikaan siten, että valmistuminen tavoitteellista suoritusaikaa nopeammalla aikataululla oli mahdollista. Aiempia opintosuorituksia on myös mahdollista hyväksilukea suoritettavaan tutkintoon tietyissä tilanteissa, mikä osasyynä mahdollisti omalla kohdallani opintojen suorittamisen keskivertoa tiiviimmällä aikataululla.
Opintojen suorittaminen verkkokoulutuksena vaatii opiskelijalta suunnitelmallisuutta, kykyä ohjata itsenäisesti omaa toimintaa, sekä vastuuntuntoista työotetta. Oman kokemukseni mukaan tukea ja ohjausta oli kuitenkin saatavilla tarvittaessa matalalla kynnyksellä koko tutkinnon suoritusajan, vaikka verkkokoulutuksena toteutettu tutkinnon suorittaminen edellyttää opiskelijalta taitoa hallita ajankäyttöään, sekä sitoutumista edistää opintoja ilman jatkuvaa ulkopuolista ohjausta.
Mahdollisista erityisjärjestelyistä oli mielestäni vaivatonta sopia Kankaanpään opiston opettajien kanssa. Erityisen kiitollinen olen opetuksen korkeasta laadusta, sekä jo aiemmin mainitsemastani joustavuudesta. Verkkokoulutus mahdollisti samanaikaisesti kokopäiväisen työskentelyn ja työkokemuksen kerryttämisen kasvatus- ja ohjausalalta, mikä on erityisen arvokasta rekrytointiprosessien kannalta.
Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen, että uskalsin lähteä opiskelemaan. Mikäli pohdit tällä hetkellä, että kannattaako lähteä opiskelemaan, vastaisin sinulle, että ehdottomasti kannattaa. Uskallan myös todeta, että koulutus avaa ovia ja mahdollistaa asioita. Koen olevani etuoikeutettu, kun saan työskennellä nuorten parissa. Nuoret ovat tulevaisuuden vastuunkantajia, veronmaksajia, innovaattoreita, asiantuntijoita, yhteisöjen rakentajia ja paljon muuta. Tulevaisuuden rakentaminen alkaa nuorista, mielestäni on kunnia on olla siinä mukana nuorisotyön kautta.
Rohkaisevin terveisin,
Rita Hallia
Nuorisotyöntekijä
Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen, että uskalsin lähteä opiskelemaan. Mikäli pohdit tällä hetkellä, että kannattaako lähteä opiskelemaan, vastaisin sinulle, että ehdottomasti kannattaa!