Ensimmäinen ammattini on suurtalouskokki. Näitä töitä tein aika vähän. Omien lasten kanssa olin kotona melkein 9 vuotta. Välissä kouluttauduin laitoshuoltajaksi oppisopimuksella. Olen toiminut siivoojana Valkeakosken kaupungilla 8 vuotta.
Aina olen haaveillut, että pääsisin tekemään töitä lasten kanssa, mutta ei ole ollut rohkeutta lähteä opiskelemaan. Oli turvallista mennä päivästä toiseen samalla kaavalla. Sote rupes pelotteleen siivouspuolen yksityistämistä, joten päätin kokeilla pääsisinkö kouluun.
Opiskelu lähti sujumaan hyvin. Opettajan tuki oli alusta asti mahtava. Opiskelukavereilta sain apua. Tietokoneen käyttöä alkuun arastelin, mutta tekemällä oppii. Omasta työpaikasta otin opintovapaata, ja aloitin opiskeluharjoittelut Tietolan koulussa Valkeakoskella. Hyppy oli aika iso, ja alkuun oli vähän pää pyörällä.
Opinnot on edennyt hyvällä tahdilla. Koulusta olen saanut paljon oppia. Samalla kun opintoja mietittiin eteenpäin, silmät aukesi uusille asioille. Työharjoittelussa on parasta se, että oma ohjaaja tukee ja ohjaa, saa käytännössä tehdä sitä mitä koulussa opiskeltiin. Skype oli ihan uusi tuttavuus, jännittävä aluksi. Skype-päivät oli mukavia, kun työpäivän jälkeen ei tarvinnut ajaa Tampereelle.
Pieniä haasteita oli matkalla, mutta nyt kun miettii, niin en edes muista minä ne oli. Kai se oli vain omaa epävarmuutta.
Oma opintopolkuni on onnistunut hienosti. Olen saanut varmuutta ja tietoa uuteen ammattiin. Kankaanpään opisto on lähellä, kilometrit ei merkkaa mitään kun opettajilta saa tukea!
–Tanja